KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2021

Kenelle: 12- 15 vuotiaille uusille, ei vielä ryhmissä oleville nuorille

Tavoite: Tavoitteena on se, että haastajaryhmään kuuluvat nuoret harjoittelevat seuroissaan oman
valmentajansa ohjauksessa ja vanhempiensa kannustamana ja tukemana monipuolisesti ja
riittävän paljon, jotta heillä on mahdollisuus kehittyä maajoukkueurheilijoiksi ja kansainväliselle
huipputasolle. Päätavoite lähitulevaisuudelle ovat Nuorten EM-kisat Tampereella helmikuussa 2021.

Haastajaohjelman tavoitteena on tunnistaa nämä nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa
sekä tukea heitä heidän toiminnassaan. Tämä työ tehdään mitä suurimmassa määrin seuroissa ja oman henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa.

Ketkä: Haastajaryhmään mukaan pääsemisen kriteerit perustuvat ensisijaisesti harjoittelumääriin ja
harjoittelun laatuun ja monipuolisuuteen. Toki myös kilpailumenestyksellä ja tavoitteellisuudella on merkitystä. Muita vaatimuksia mukaan pääsemiseksi on aktiivinen kilpaileminen sekä kotimaassa että ulkomailla.

Haku: Haastajaohjelmaan haetaan Karateliiton kaavakkeella. Hyväksytyille hakijoille pidetään katselmus Karateliiton valmennusryhmien leirin yhteydessä 12.-14.1.2018. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan kutsun yhteydessä.

Hakuaika 5.11.2017 mennessä. Maajoukkuevalmennusryhmä valitsee katselmukseen kutsuttavat 1.12.2017 mennessä.

Mitä: Haastajaryhmälle Karateliitto tulee tarjoamaan toiminnallista tukea
Suoraa rahallista tukea haastajaryhmälle tai heidän valmentajilleen ei sisälly tähän ohjelmaan.
Mahdollisia karatekan tai valmentajan matka- tai majoituskuluja ei myöskään korvata.
•Mahdollisuutta soveltuvin osin osallistua maajoukkueen leireille.
•Haastajaryhmä kutsutaan mukaan Pajulahden leirille omakustannushintaan. Ohjelma on
osittain yhteinen maajoukkueen kanssa.
•Urheilijoiden, valmentajien ja heidän seurojen välistä yhteistyötä pyritään kehittämään.
•Haastajaryhmän urheilijoita voidaan tarpeen ja soveltuvuuden mukaan kutsua mukaan
maajoukkueen toimintaan
•Haastajaryhmään pääseminen on askel kohti maajoukkuetta
•Kaikkiin haastajaryhmän tilaisuuksiin ovat tervetulleita mukaan myös heidän henkilökohtaiset
valmentajansa
Yli 15 vuotiaat, jotka tavoittelevat paikkaa karateliiton valmennusryhmissä.

Yli 15-vuotiaat hakevat valmennusryhmiin samoilla hakukaavakkeilla, mutta heille ilmoitetaan erikseen koska heidän katselmuksensa on. Katselmus järjestetään  maajoukkue leirin yhteydessä, josta ilmoitetaan hyvissä ajoin katselmukseen valituille.

Hakemus haastajaohjelmaan sähköpostitse osoitteeseen valmennus@karateliitto.fi
viestin aihe: Haastajaohjelma Kumite tai Kata/ oma nimi

Hakemuslomake:

Hakemuslomake karateliiton haastajaohjelmaan