Arkisto

22.11.2010    Matkakertomus


Jouko Turusen matkakertomus Japanista.

Kun vuonna 2008 vierailin vaimoni Niinan kanssa Japanissa Sapporossa, kaku
sensein perheen luona en olut tietoinen siitä, että palaisin sinne jo kolmen
vuoden kuluttua ja mukana olisi uusi perheenjäsen. Asuimme koko matkan ajan
Kaku sensein luona, ja saimme nauttia japanilaisesta koti elämästä.
Lähdimme matkaan 5.10.2010 ja palasimme Suomeen 25.10.2011. Matkastahan
olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa tässä pieni tiivistelmä.
Mitä itse harjoitteluun tulee, niin perinteet ja niiden kunnioittaminen ovat
siellä edelleen erittäin voimakkaat, mm. kuri salilla kuin sen ulkopuolellakin.

Harjoitukset alemmalla tasolla (vöillä), ovat aika perustekniikka
painotteisia joka on sinällään hyvä asia. Laitetaan se kuntoon ennen kuin
siirrytään vaikeampiin tekniikoihin.
Myöskin tyylisuunta (giyomon-kai) antaa mahdollisuuden erittäin
monipuoliseen ase tekniikoiden harjoittamiseen, joka mahdollistaa lajissa
mukana pysymisen vanhemmillekin henkilöille esim. Tanaka san kuvassa saiden
kanssa, ja ikää 74v (oli Kim Isaksonin työnantaja vuonna 1975-1976), kun
asuimme siellä vuoden ajan. Ylemmillä vöillä oli sitten ihan omat
harjoitukset, jossa oli paljon säkkien ja potku tyynyjen käyttöä, mukana
nyrkkeily tekniikoita. Se oli mielestäni suuri parannus ko. tyylisuunalle
Japanissa. Itse olin noin 4-6 kertaa viikossa mukana harjoituksissa, niin
ylempien vöiden kuin aloittelijoidenkin. Matkallahan toki teimme muutakin
kuin harjoittelimme, itse pidin vaimoni kanssa suomalaisen ruuan valmistus
kurssin (3h) ja 6 ruokalajia+jälkiruoka, 10 japanilaiselle vieraalle Maryn
koulussa. Kokemus sekin, mukaan lukien karaoken laulua sensein ja hänen
vaimonsa kanssa!
Vieraanvaraisuushan oli taas ylitsepääsemättömää meitä kohtaan, on vaikeaa
antaa täällä vastaava.

Jouko Turunen


 

 

 

 

 

 

 

HighSkill kotisivupalvelut
järjestyksenvalvoja