Jimi Helin nuorten EM-pronssille


Ensimmäiset arvokisat kaukana karussa maassa saivat jännitysmittarin nousemaan...

 


Foto: Marko Pöyry

 

Nuorten em-kisat 2012 Baku, Azerbaijan

Reilusti puolen vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme Bakuun ja hotelliin paikallista aikaa noin klo 05.30. Bussin ikkunasta aamuöinen kaupunki näytti kovin kolkolta ja karulta. Eikä tuo ensivaikutelma päivien kuluessa juuri paremmaksi muuttunut. Onneksi hotelli oli kuitenkin varsin hyvä ja siisti.

Kadettien sarjat kilpailtiin heti ensimmäisenä päivänä. Jimin sarjassa kadetit -70kg osallistujia oli 23. Kilpailujännitys oli todella suuri. Ensimmäiset suuret kilpailut (osallistujia neljästäkymmenestä maasta) ja ensimmäiset arvokisat kaukana karussa maassa saivat jännitysmittarin nousemaan punaisille lukemille.  Arvonnassa Jimi meni suoraan toiselle kierrokselle. Ensimmäisessä ottelussa hänen vastustajansa oli R.Pina Portugalista. Ottelun alku oli varovaisen tunnustelevaa, mutta vähitellen pojat pääsivät vauhtiin. Pistesuorituksiin asti ei kumpikaan kilpailija tarkassa ottelussa pystynyt. Ottelun päätyttyä 0-0 julistettiin Jimi lippuäänestyksellä voittajaksi.

Toisella kierroksella vastassa oli Ukrainan Alyekberov. Ottelu oli tasainen ja vauhdikas, mutta lopputulos sama kuin edellisessä: 0-0 lukemista Jimi lippuäänestyksellä voittajaksi. Ottelun finaaliin pääsystä Jimi hävisi niukasti Slovenialaiselle Boltarille 1-0. Näin päädyttiin siis pronssiotteluun, jonne vastustajaksi keräilyjen kautta tuli Azerbaijanin Aliev.  Ottelu oli tasainen ja jännittävä. Kun otteluaikaa oli jäljellä kahdeksan sekuntia, Jimi suoritti kolmen pisteen arvoisen uramawashigeri-potkun vastustajan päähän. Azerbaijanilainen ei kovasta yrityksestään huolimatta onnistunut tekemän pisteiden arvoisia suorituksia, joten voitto 3-0 Jimille ja EM-pronssia!

Jimi Helin (14v) on aloittanut karateharrastuksen 2008 Ylöjärven shotokan karate –seurassa. Alusta lähtien hän on osallistunut innokkaasti kilpailutoimintaan. Aiempia saavutuksia ovat mm SM 3 kumitessa ja katassa 2009, SM 1 kumitessa ja 2 katassa 2010, SM 1 kumitessa 2011.

Suomen karateliitto onnittelee Jimiä ja koko Suomen kisajoukkuetta hienosta menestyksestä!

 

 

 

 

 

 

 

HighSkill kotisivupalvelut
järjestyksenvalvoja