Suomen Taido

Suomen Taido muodostaa taidon lajikollegion Suomen Karateliitto ry:ssä. Taidon lajikollegio toimii kaikkien suomalaisten taidoseurojen yhdyssiteenä sekä lajin edunvalvojana Suomessa.

Taido on vauhdikas budolaji, johon kolmiulotteisuus tuo näyttävyyttä ja vaikeutta. Taido on puolikontaktilaji, jossa ei ole painoluokkia. Laji antaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen itsensä kehittämiseen aina huippu-urheilutasolle asti. Suomi on Japanin jälkeen menestynein maa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Taidoa harrastetaan Japanin lisäksi läntisessä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Suomen Taidon visiot

Lajina

  • Taido on kamppailulajina yleisesti tunnettu ja on todellinen vaihtoehto muiden liikuntaharrastusten rinnalla.

Organisaationa

  • Taido on yhteisönä ketterä, uusiutumiskykyinen ja pystyy luontevasti omaksumaan erilaisia toimintamalleja.

Suomen Taidon arvot

  • Sosiaalisuus ja kannustavuus
  • Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys
  • Dynaamisuus ja luovuus
  • Harjoittelu ja hyvinvointi
  • Arvokkuus ja kunnioitus