valmentajan polku

Miten koulutan itsestäni valmentajan? Eli valmentajan polku

KOULUTUS ON PARAS TUKI SINULLE JA SEURALLESI!

Kouluttautuminen valmentajaksi aloitetaan harvoin liian varhain. Kouluttautuminen on ainoa tie osaavaksi ohjaajaksi.

Seuroissa ohjaajat tarvitsevat tukea ryhmien ohjaamiseen ohjaajauran alkutaipaleella. Pitkään harjoituksia ohjannut henkilö saa koulutuksessa lisäideoita ja osaamista ohjaamisen perusarjen parantamiseksi.

Apuohjaajaksi tai ohjaajaksi seuroissa tullaan yleensä noin kolme (3) vuotta harjoittelun aloittamisesta. Silloin on hyvä hetki ottaa haltuun ohjaamisen perusteet I-tason koulutuksen muodossa. Koulutus koostuu 50 tunnin paketista, joka antaa perusteet yhden harjoituksen toteuttamiseen.

II-tason koulutus on tarkoitettu ryhmän tai kokonaisen kauden suunnittelusta vastaaville ohjaajille. Lisäksi koulutuksessa syvennetään ohjaajan taitoja. III- tason koulutus toteutetaan yhteistoiminnassa muiden kamppailulajiliittojen kanssa ja se tähtää kokonaisvaltaisen valmennuksen toteuttamiseen. Se on tarkoitettu seurojen päävalmentajille sekä seuroille, joissa tähdätään myös kilpailulliseen menestykseen.

TERVETULOA TEKEMÄÄN HARRASTUKSESTASI VIELÄKIN PAREMPI!