Tuomaritoiminta ansaitsee arvostusta

Orimattilan juniorikisoihin ja tämän yhteydessä järjestettävään Suomi Cup osakilpailuun on ilmoittautunut yhteensä kahdeksan tuomaria. Kyseessä on yksi tärkeimmistä vuotuisista karaten kisatapahtumista maassamme – perinteinen Orimatilan kilpailu on vakiinnuttanut asemansa uusien juniorikaratekojen näyttökilpailuna ja innostajana plus että osallistujamäärä kisoissa on suuri. Kilpailut on tarkoitus käydä neljällä tatamilla, mutta tuomarien määrä ei riitä edes kahteen. Erilaisilla tempuilla, kuten houkuttelemalla lisää kotimaisia tuomareita paikalle ja tuottamalla niitä ulkomailta, varmaan tästä kerrasta jotenkin selvitään, mutta tilanne on enemmän kuin huolestuttava. Jotain on tehtävä.

Urheiluliiton toiminta ei koostu erillisistä palasista vaan se on kokonaisuus, eräänlainen ekosysteemi. Jos meillä ei ole tuomareita, on vaikeampi järjestää kisoja, jolloin kilpailutoiminta vaaraantuu. Jos kilpailuja ei ole kotimaassa, huiput joutuvat kisaamaan yhä useammin ulkomailla, mikä on kallista. Uusille nouseville kyvyille tämä on vielä hankalampaa – kansainvälisen kilpailutoiminnan tehokas hyödyntäminen vaatii yleensä vahvaa kansallista pohjaa. Jos kilpailutoiminta kuihtuu, ei synny esikuvia urheileville nuorille, karaten markkinointi on entistä vaikeampaa eikä laji kiinnosta yhtä paljon. Tällä taas on suora vaikutus kurssilaisten määrään ja sitä kautta seuratoimintaan. Kaikki liittyy siis kaikkeen ja meidän pitää saada tämä kokonaisuus toimimaan.

Miksi tuomaritoiminta ei kiinnosta? Voi tietenkin olla, että ihmisillä on muutakin puuhaa viikonloppuna kuin viettää päivä aamusta iltaan kisoissa tuomitsemassa – varsinkin jos tuntuu siltä, että toimintaa ei arvosteta. Asiaa ei yhtään auta se, että tuomaritoiminta (kuten muuten tämä hallitustyökin) on pääosin vapaaehtoistyötä, jota tehdään”rakkaudesta lajiin” eli minimaalisella korvauksella. Motivaation pitää siis syntyä jostain muualta. Toisaalta ei ole mitään syytä, ettei sellaista voisi löytyä – tuomaritoiminnassa voi kehittää itseään ja siinä on jopa mahdollisuus urapolkuun salikisojen tuomitsemisesta aina kansainväliseksi tuomariksi asti. Jonain vuonna olympiafinaalissa voi tuomita suomalainen tuomari – tätä ainakin pitää tavoitella.

Yksi syy kiinnostuksen heikkenemiseen voi olla se, että yleensä virheet näkyy ja kuuluu, mutta onnistumiset ei. Itselläni on kokemusta tuomaritoiminnasta molemmilta puolin eli olen ollut kisoissa sekä tuomarina että huutanut pää punaisena valmentajan asemassa ”huonoista tuomioista”. Suoritin aikanaan tuomarikurssin ja kävin tuomitsemassa myös jonkin aikaa kisoissa. Syy, miksi se jäi, oli lähinnä ajan puute – oma urheilu kiinnosti enemmän. Vaikka lokaa ei pahemmin niskaan tullut, mikä johtui varmaan siitä että olin aika vähän aikaa tuomarina enkä ehtinyt vielä törmillä kunnolla, niin ainakin huomasin sen, että tehtävä ei ole mitenkään helppo. Kaikille tulee pakostikin virheitä. Monet niistä valmentajan ominaisuudessa kritisoimistani tuomioistakin tarkemmin ajatellen saattoivat olla itse asiassa enemmän näkemyseroja kuin virheitä – tekniikan kohdistus, voima ja muut tekijät vaikuttavat arvosteluun, kuten myös se, mistä kulmasta ottelua seuraa. Rakentavaa palautetta kannattaa ja pitää antaa – sitä tuomaritkin arvostavat – mutta kannattaa myös muistaa, että yleensä asioista on kolme näkemystä eli oma, toisen ja se oikea.

Vuosien varrella oma arvostukseni tuomareita kohtaan on kasvanut koko ajan. Ymmärrän tuomarivaliokunnan vaikeuden motivoida ihmisiä pitkiin väsyttäviin päiviin, usein vaatien vielä matkustusta. Kun valiokunnan puheenjohtaja Pirkko Heinonen ja muut tuomariaktiivit pyörittävät tätä touhua vielä oman ansiotyönsä ohessa tavoitteena suomalaisen karaten menestys, niin pakko sitä on kunnioittaa todella paljon. Samaten myös tuomareiden panostusta ja sitkeyttä noiden mainittujen pitkien päivien läpiviemisessä.

Mutta kuitenkin: meillä on tässä käsillä siis tuomarikriisi. Ongelma ei ole laadussa – suomalaiset tuomarit pärjäävät kyllä – mutta ennen kaikkea määrässä eli tuomareita ei ole riittävästi. Kevään aikana koetamme tehostaa kurssitusta ja tuomarikursseja on jo ajoitettukin eri puolille maata muutamia. Lisää vielä tarvitaan. Liitto miettii tuomarivaliokunnan ja työvaliokunnan kesken jonkinlaista hätäapua ja muutakin toimintaa tilanteen korjaamiseksi. Pelkkä kurssitus ei kuitenkaan riitä eli pitää löytää keinoja myös siihen, että tuomaritoiminta jatkuu kurssin jälkeenkin. Miten saadaan arvostusta ja motivaatiota nostettua riittävästi, jotta tuomarityö kiinnostaa entistä enemmän? Tässä on mietittävää meille kaikille.

Asiaa tullaan puimaan lisää. Tämä asia nousee varmasti esille seurajohdon päivillä 19.5. Pajulahdessa yhtenä kehityskohteista. Tulen myös keskustelemaan tuomarien kanssa tilanteesta pyrkien ideoimaan tapoja toiminnan laajentamiseksi. Kansainvälistä yhteistyötä tuomarien kanssa tehdään erityisesti pohjoismaisella ja Balttian tasolla, mutta tämä ei ratkaise meidän ongelmaamme – tuomaritoiminnassa pitää pyrkiä omavaraisuuteen.

Myös me kaikki voimme auttaa asiaa. Annetaan tuomareille heidän ansaitsemansa arvostus. Mietitään olisiko meillä itsellämme kiinnostusta kokeilla karatea tuomaritoiminnan näkökulmasta. Etsitään seurastamme toimijoita, joille kannattaisi suositella tuomarikurssia. Ollaan aktiivisia ja järjestetään paikallisia tuomarikursseja ja tähän liittyen samalla muuta toimintaa kuten leirejä, salikisoja tai aluekisoja. Annetaan rakentavaa palautetta tuomarien toiminnasta sekä ideoita siitä, miten tätä asiaa meillä parhaiten voitaisiin edistää.

Kohti parempaa huomista,

Kimmo